KEAJ Piirinmestaruus ja Revonsilimä

REVONSILIMÄ-koe pähkinänkuoressa

Jäsen on oikeutettu osallistumaan koirallaan Revonsilimäkokeeseen, kun hän on maksanut jäsenmaksunsa ajallaan, kuitenkin viimeistään kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä. Uuden jäsenen jäsenmaksu tulee olla maksettu viimeistään kokeen ilmoittautumispäivänä. Revonsilimäkokeen osallistumismaksu on yhdistyksen vuotuisen jäsenmaksun suuruinen. Jos kuitenkin Revonsilimäkoe on samalla piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumismaksun määrää Kennelpiiri.

Nuorten sarja Revonsilimäkokeen yhteydessä:

Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu:

  • Jäsen, joka on alle 25 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Revonsilimäkokeen Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen suomenajokoiralla.
  • Koira osallistuu samalla myös Piirinmestaruus- sekä Revonsilimäkokeeseen.
  • Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä.

    ****

Ketunajon piirinmestaruus- ja Revonsilimäkoe 2021

Julkaistu 19.06.2021

Paljon onnea Pulasteen Munkki ja Miika Natunen, kettu-PM 1. ja jäsentenvälisen Revonsilimä -kokeen voitto tuloksella 84,62p, KEAJ1. (kuva Risto Kuivalainen) 

Munkki voitti toistamiseen Revonsilimäkokeen putkeen ja Miika poseeraa kuuden vuoden sisällä viidettä kertaa voittajakoiran kanssa kuvassa.

Tällä kertaa kilpailtiin paljaalla maalla ja se loi oman haasteensa. Ketut olivat monessa paikassa valmiiksi maan alla. Kaikilla koirilla oli kuitenkin mahdollisuus toimia ketun kanssa. Tästä on hyvä lähteä kohti kolmen viikon päässä siintävää Kettukilpaa, maastoasiat ovat hallinnassa kokeneiden maastomestareiden ja Jahtivoutien ansiosta. Kiitos jo etukäteen pyyteetöntä työtä tekeville maasto-oppaille ja maastomestareille.

Kettukilvan Idänlohkon valintakokeeseen Oikariin lähtee Pulasteen Munkin lisäksi kokeneet Ajoketun Humu, om. Joni Kumpusalmi 77,75 ja Miklan Häly, om. Mikko Lappalainen 69,75.
Onnea jatkoon menijöille.

Piirinmestaruuskokeen tulokset: 
Kettukilvan Idänlohkon kokeeseen jatkavat suomenajokoirat Pulasteen Munkki, Ajoketun Humu ja Miklan Häly.

1. Pulasteen Munkki, Miika Natunen, 84,62p KEAJ1
2. Ajoketun Humu, Joni Kumpusalmi, 77,75p KEAJ1
3. Jymy, Eija Venäläinen, 76,00p KEAJ1 (amerikankettukoira)
4. Miklan Häly, Mikko Lappalainen, 69,75p KEAJ2, Mahlan kennelin kiertopalkinto vanhimmalle nartulle (PM-koe)
5. Miklan Ratto, Marko Turpeinen, 68,75p KEAJ2, Mahlan kennelin kiertopalkinto nuorimmalle urokselle (Revonsilimä-koe)
6. Velmu, Sanna & Antti Leppänen, 63,50p KEAJ2
7. Pulasteen Pietu, Jussi Kananen & Pertti Säisä 28,00p KEAJ0
 

Kokonaisvaltaiset tulokset löytyvät linkin takaa:
https://koiratietokanta.fi/kettukoetulokset/Kuopio_20211120.htm?fbclid=IwAR2OGoNYR4SyKEhChxQyHV3mqvnEHYM1IhRaS6HQ08-KxEAxtWnPi8VFbPw

Tästä matka jatkuu Idänlohkonkokeeseen Uuraisille 27.11. ja  Kettukilpaan, joka pidetään tänä vuonna Pohjois-Savossa 11.-12.12.2021

****

KILPAILUKUTSU, huom. koepaikka on muuttunut!

20.11.2021 Kuopio, Airakselan kylätalo, järj. Pohjois-Savon ajokoirayhdistys ry, ylit. Jussi Keronen, ilm. 15.10.-15. 11. Kuivalainen Risto, p. 0400916731, ris-to.kuivalainen@gmail.com. Osm. 50,00€ FI32 5482 3720 0077 07. Raj. osanotto Muu määrää koskeva rajoitus - piirinmestaruuskoesääntöjen edellyttämä oikeus osallistua: KEAJ, Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä: Jäsentenvälinen Revonsi-limäkoe 2021. Lisät. Koe on samalla yhdistyksen mestaruuskoe.

Aikaisemmat Revonsilimäkokeet

Valokuvat

Kiertopalkinnot

MAHLANPYTTY

  • Mahlan kennel, om. Olavi Jääskeläinen on lahjoittanut kiertopalkinnot, jotka kiertävät
  • Jäsentenvälisessä Revonsilimässä nuorimmalla uroksella
  • KEAJ Piirinmestaruuskokeessa vanhimmalla nartulla
  • joille on laskettu loppupisteet.
  • Kiitos Olaville lahjoituksesta!