Kettukilpa 2021

Tervetuloa Kettukilpa 2021 kotisivuille

KIITOS KOIRIENOHJAAJILLE, TUOMAREILLE SEKÄ TALKOOLAISILLE ISOSTA PANOKSESTA KOKEEN ONNISTUMISEKSI!

Kettukilpa järjestettiin Punttisilimässä 11.-12.12.2021

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry oli saanut järjestettäväkseen suomenajokoirien ketunajon Suomen mestaruuskokeen Kettukilvan 2021 -ottelun. Ottelu järjestettiin Pohjois-Savossa, Punttisilimässä 11.-12.12.2021. Edellisen kerran järjestimme Kettukilpa -ottelun vuonna 2005 eli kuusitoistavuotta sitten. Keskuspaikkana tuolloinkin toimi toimintakeskuksemme Punttisilimä, joka nytkin on Kettykilvan keskuspaikka.

Kilpa -toimikunta perustettiin syyskuussa 2020 pidetyssä toimikunnan järjestäytymiskokouksessa. Yhdistyksen hallitus nimesi puheenjohtajaksi ja Risto Kuivalaisen, joka luotsaa Kettukilvan järjestämistä yhdessä toimikunnan kanssa. Jahtivouti Timo Pennasen kaveriksi valittiin vankan kokemuksen omaavat maastomestarit. Maastojen kartoitus aloitettiin kesällä 2020. Maastoja on testattu vuoden 2020 ja 2021 kokeissa. 

Tilannetietoja voitte seurata myös avatun Kettukilpa 2021 – facebook-sivuston kautta.

Kettukuningas 2021 on Mikko Mäkipelkolan, Leena Kujalan ja Esko Puhdon omistama Viikkineva Humu! 

Lopputulokset:

SijKoiraLaSuYht
1.VIIKKINEVA HUMU, MIKKO MÄKIPELKOLA JA LEENA KUJALA JA ESKO PUHTO95,0097,00192,00
2.LISSU, MARKO JA MIISA LEHTO96,0091,50187,50
3.POJU, TONI MÄKELÄ88,0097,00185,00
4.PAHALAN RALLI, MATTI KOKKO JA KIRSI KORHONEN92,0079,06171,06
5.KETTU-PEKON RONJA, JUHO JA JARKKO MÄKI72,5096,50169,00
6.AJOKETUN ERÄ-TUISKU, TEPPO KOSKUE JA HANNA-LEENA HEINONEN77,5088,00165,50
7.PAHALAN RIESA, TUOMAS SIMILÄ66,0096,00162,00
8.PULASTEEN MUNKKI, MIIKA NATUNEN52,8091,25144,05
9.RINGO, HEIKKI VARONEN58,7572,75131,50
10.VIITAJOEN CYLVI, MARKUS JA HANNELE JUNTUNEN28,0065,7593,75
11.JÖKÖMÄEN KAAPO, HENRI ARVOLA JA KALLE MARKKULA22,0069,5091,50
12.PAHKAVAARAN NETTA, LOTTA LEHTIS32,2532,25

Osallistujat:
Kuvat päivittyvät galleriaan perjantaina


Etelälohko
Ajoketun Erä-Tuisku, Koskue Teppo ja Heinonen  Hanna-Leena
Kettu-Pekon Ronja, Juho ja Jarkko Mäki
Pahkavaaran Netta, Lotta Lehti

Idänlohko
Poju, Mäkelä Toni 
Pulasteen Munkki, Natunen Miika
Ringo, Varonen Heikki

Lännenlohko
Jökömäen Kaapo, Henri Arvola ja Kalle Markkula
Lissu, Marko Lehto ja Miisa Lehto
Viikkineva Humu, Mikko Mäkipelkola ja Leena Kujala

Pohjanlohko
Pahalan Ralli, Matti Kokko ja Kirsi Korhonen
Pahalan Riesa, Tuomas Similä
Viitajoen Cylvi, Markus ja Hannele Juntunen

Kettukuningas 2020 ei osallistu kokeeseen.

Erikoisnäyttely 1.8.2021 Kettukilvan tukemiseksi

Kettukilvan tukierkkari pidettiin Punttisilimässä 1.8., mukaan oli ilmoittautunut 42 ajokoiraa. Tuomarina toimi Elena Oittinen.

29 suomenajokoiraa
3 amerikankettukoiraa
3 dunkerinajokoiraa
3 venäjänajokoiraa
1 eestinajokoiraa
1 karkeakarvainen bosnianajokoira/ barak
1 karkeakarvainen italianajokoira
1 plottinajokoira

Tulokset:

Näyttelyn paras -kilpailu
1.    dunkerinajokoira Sivesindhøgdas D Odin, om. Haapiainen-Liikanen Auli
2.    suomenajokoira Räntäaamun Alli, om. Koistinen Janne
3.    amerikankettukoira Vorlokson Hera, om. Räsänen Tomi
4.    venäjänajokoira Bravon Peppi, om. Nevalainen Arja Helena

Paras veteraani -kilpailu
1.    suomenajokoira Ruokosuon Riki, om. Matti Mikkonen
2.    venäjänajokoira Bravon Peppi, om. Nevalainen Arja Helena

Paras pentu -kilpailu 
1.    suomenajokoira Alapörkän Demo, om. Heikkinen Petri
2.    plottinajokoira Koppelokankaan Pantteri, om. Happo Minttu & Kähkönen Aatu
 
****

Rotukohtaiset tulokset löytyvät täältä
https://tulospalvelu.kennelliitto.fi/nayttelyt/frmTuloksetRyhma.aspx?N=12100&R=1

****

Näyttelysivusto löytyy:
https://www.showlink.fi/shows/sajtukinayttely2021/

Näyttelyssä on mukana pikkupennut ja pennut sekä jälkeläis- ja kasvattajaluokat! Tervetuloa sankoin joukoin!

Kettukilpa 2021 toimikunta

Puheenjohtaja, järjestelypäällikkö:
Risto Kuivalainen risto.kuivalainen (at) gmail.com

Varapuheenjohtaja:
Seppo Soininen, seppojuhani.soininen (at) gmail.com

Rahastonhoitaja:  Matti Karppinen

Toimikunnan sihteeri ja tiedotus: Eija Airaksinen sihteeriposti (at) gmail.com

Myyntituotevastaava: Seppo Soininen, seppojuhani.soininen (at) gmail.com

Markkinoinnista vastaava: Kari Leppänen

Koesihteerit: Sami-Severi Laukkanen

Palkintovastaava: Viljo Pennanen

SAJ:n edustaja: Viljo Pennanen

Ylituomarin kuljetus: Olavi Jääskeläinen

Kuljetusvastaava: Jari Tuovinen

Majoitusvastaava: Seppo Soininen 

Jahtivouti: Timo Pennanen, Vesanto
email: saneeraus.timppa (at) gmail.com

Jahtivoudin varamies: Arttu Karhu, Vesanto 

Jahtivoudin alaiset maastomestarit: 

  • Kalle Väänänen, Tervo
  • Arttu Karhu, Vesanto
  • Veikko Katainen, Siilinjärvi
  • Mika Tuomainen, Vehmersalmi
  • Jouni Kauppinen, Suonenjoki
  • Arttu Helen, Kuopio

Ruokahuolto: Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen keittiötiimi 

Internet- ja fb-sivujen päivitys: Eija Airaksinen ja Risto Kuivalainen

Tulos- ja LIVEpalvelu: Tero Honkanen 

Ylituomari: Auvo Partti, Kangasniemi

Ylituomarin varamies: Raimo Kokkonen, Juva

P-S:n Kennelpiirin joukkueenjohtaja: Risto Kuivalainen

Eläinlääkäri: Lauri Siirl