Ajankohtaista vuonna 2018

Julkaistu 30.12.2017

29.11.2018
Sawo Show talkoolaisten pääpalkinto tutkat voittivat Varkauden Seudun Kennelyhdistys ja toisen tutkan Pohjois-Savon Dreeverikerho. Talkoolaispalkintoja sawoshow jakoi 13 kpl. Ajokoirayhdistys sai yhden palkinnon arvottavaksi talkoolaisten kesken. Palkintokattila arpa osui Reima Oksmanille. Onnea Reima. Pj Seppo toimittaa sen sinulle.

****

PUNTTISILIMÄKOE 1.12
Tervetuloa jäsentenväliseen Punttisilimäkokeeseen lauantaina 1.12. Koe pidetään tänä vuonna KV-kokeena. Aloitellaan aamulla 5.30 jolloin tarjolla aamiainen. Koirien maastoon arvonta suoritetaan perinteisesti niin, että koiranomistaja nostaa maaston ilmoittautuessaan paikan päällä. Eli ilmoittautumisjärjestyksessä nostetaan maastot. Ylituomarina toimii Jouni remes. Ylituomarin puhuttelu alkaa viimeistää 6.30.

****

18.11.2018

****

9.10.2018

Riistakeskuksen eläinvahingoista antama ohje

Riistakeskus on lähettänyt päivitetyt ohjeet petovahinkoasioista.

Koirien petovahingoissa huomioitavaa mm.

  • Vahinkokunnan maaseuruelinkeinoviranomainen on avainasemassa, jolle tehdään alustava ilmoitus tapahtumasta ja osoitetaan korvaushakemus 1 kk sisällä tapahtumasta, samoin maastotarkastuksen järjestää maaseuruelinkeinoviranomainen (edellytys korvauksen maksamiselle), RHY:n edustajalla oikeus läsnäoloon.
  • Puhdasrotuisen rekisteröidyn koiran arvo on 1600€
  • Vänintään 1 ½ -vuotiaan koiran, joka on koulutettu metsästyskoiraksi, arvo on 2500€
  • Lisäksi on muita korvausperusteita
  • Eläinlääkärikulut korvataan koiran korvausarvoon asti, ei matkakuluja

Klikkaa auki ohjeistus:
Ohjeistus petovahinkojen ilmoittamisesta viranomaiselle


****

25.9.2018

Olemme käynnistäneet... "Ikuistetaan suomenajokoiria metsässä -kampanja" 
Koekausi on alkanut, yhdistyksessä odotellaan kokeen tuloksia ja harrastuskuvia, meille käy myös puhelimen kameralla otetut kuvat. Näin voimme vaihtaa tiuhempaan tahtiin kansikuvaa ja tiedottaa kotisivuille ja lehdistölle kokeiden tuloksista!!

Lähetättehän kuvia/tuloksia sähköpostilla osoitteeseen: sihteeriposti(at)gmail.com tai risto.kuivalainen (at) gmail.com

****

NUORTEN KILPA 2018 ** KIIRE ** KIIRE ** apuja tarvitaan **

Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua Nuorten Kilpaan Nurmekseen. Kilpa pidetään 22.9. koiranohjaajan tulee olla alle 20 vuotias, rotuna jokin SAJ:n roduista. Yhdistys maksaa jäseniensä osallistumismaksun ja matkakorvaukset edustustehtäviin. Palkintotuomariksi on lupautunut yhdistyksen nuorisotoimikunnan pj. Sami Laukkanen. Ilmoittautumiset Karppisen Matille p. 050- 3611391 tai Laukkasen Samille p. 040-5390574.

****

Kesätapahtuma 11.8.2018
- Tracket tutkan voitti Harri Laine
- Linnunpöntön voitti Veikko Nissinen
- Tikkamestari 2018 Veikko Katainen, toiseksi miesten sarjassa tuli Erkki Nissinen.
- Naisten sarjan voitti Sirpa Hyvönen, toinen oli Meeri Laukkanen ja kolmas Pirkko Pennanen.
- Nuorten mestari on Tino Kekkonen ja toiseksi tuli Eemeli Korri.

ONNEA KAIKILLE!

****

Sawo Show 2018 on onnistuneesti takanapäin!.

Kiitos kaikille teille ahkerille talkoolaisille, jotka olitte yhdistyksen nimissä mukana. Saamme olla teistä jälleen kerran niin ylpeitä, työt tehtiin ammattitaidolla ja ahkerasti - eikä aikailtu! Rakentamiseen ja talonmiesryhmiin saimme riittävästi porukkaa ja kaikki puhallettiin yhteen hiileen! Iso kiitos kaikille. Tervetuloa Sawo Shown kiitos iltaan, joka pidetään perkantaina 31.8. Klo 18 Kirsussa. Ilmoittakaa Sepolle ennakkoon ketä osallistuu, hän huolehtii ilmoittaa ketä on tulossa.  KIITOS KAIKILLE!

Hulinaviikonloppu Punttisilimässä

Tervetuloa myös yhdistyksen hulinaviikonloppuun, joka alkaa la 11.8. klo 10. SAJ:n valtakunnallisella jalostuspäivällä ja jatkuu klo 18. yhdistyksen kesätapahtumalla, jonka alussa julistetaan vuoden nainen ja palkitaan ahkerat talkoolaiset. Samassa yhteydessä pidetään Sawo Show:n talkoissa olleille arpajaiset. Sunnuntaina 12.8. pidetään SAJ:n erikoisnäyttely, jossa tuomarina toimii legendaarinen Esko Nummijärvi. Koiria ilmoittautui yhteensä 90, joista suomenajokoiria 66. Vapaa pääsy, ohjelma maksaa 5€. Puffetista saatavanam mm.paistettua makkaraan. Tulokset päivittyvät reaaliajassa ja löytyvät osoitteesta https://jalostus.kennelliitto.fi/frmNayttelyt.aspx?R=51&Lang=fi.   TERVETULOA !

Henkilön Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry kuva.

****

Pohjois-Savon Piirinmestaruuskokeista ... Kilpaan

6.10.2018 AJOK Piirinmestaruuskarsintakokeet pidetään kolmessa lohkossa samana päivänä: Vuoden 2018 joukkueenjohtajana toimii Juha Hyvönen, varalla Lea Tuovinen.  Raj. osanotto Muu määrää koskeva rajoitus – vain määrätyn tuloksen saavuttaneet koirat: Pohjois-Savon PM kokeen karsintakoe. SAJ:n roduille.

ETELÄLOHKO: Rautalampi, Koipiniemi, järj. Vesannon kennelkerho r.y, Rautalammin kennelkerho ry, ylit. Kiiski Timo, ilm. 1.9.-1.10. Oinonen Heidi, p. 040 7575507, mehta-pellon@gmail.com. Osm. 50,00€ FI66 5510 0020 0398 57 

ITÄLOHKO: Lapinlahti, Metsästysmaja, Vuorisentie 392, VARPAISJÄRVI, järj. Var-paisjärven metsästysseura ry, ylit. Mustonen Risto, ilm. 1.9.-1.10. Tuovinen Hannu, p. 0400182794, hannu.tuovinen@ saksu.net. Osm. 50,00€ FI36 5501 0340 0087 24

POHJOISLOHKO: Keitele, järj. Keiteleen kennelkerho ry, ylit. Savolainen Erkki, ilm. 1.9.-1.10. Sandberg Anne, p. 0405891846, sandberganne04@ gmail.com. Osm. 50,00€ FI06 5128 0620 0260 92

==

AJOK Piirinmestaruuskoe / Idänlohkon karsintakoe Raj. osanotto Muu määrää koskeva rajoitus - piirinmestaruus koesääntöjen edellyttämä oikeus osallistua: SAJ:n roduille

13. -14.10.2018 Siilinjärvi, Punttisilimä,, järj. Pohjois-Savon ajokoirayhdistys ry, ylit. Hotakainen Terho, ilm. viim. 8.10. Soininen Seppo, p. 0505610743, seppo.soininen@kuopionvesi.fi. Osm. 80,00€  FI32 5482 3720 0077 07. 

==

AJOK Idänlohkon valintakoe Raj. Muu määrää koskeva rajoitus – karsintakokeiden perusteella valitut koirat: Osallistuminen Kilvan järjestämissäännön mukaisesti. Molempina päivinä erillinen koe. Suomenajokoirille

27.-28.10.2018 Uurainen, järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdsitys ry, ylit. Kari Syrjälä, ilm. 22.10.2018 mennessä, osm. 110,00€, tilille FI96 5290 0240 1338 82 OKOYFIHH Ilm. Katri Toivola, Lastaajantie 5, 41350 Laukaa as., tied. puh. 050 4449121

==

AJOK KILPA 2018 ottelu Raj.  Muu määrää koskeva rajoitus – karsintakokeiden perusteella valitut koirat, suomenajokoirat

10.-11.11.2018 Myrskylä, järj. Uudenmaan Ajokoirayhdistys ry, ylit. Jari Rajavuori, ilm. 28.10.-5.11.2018, osm. XX€, ilm. Olli Miettinen, puh. 040 960 5972, olli.h.miettinen@gmail.com    
    
== 

KEAJ Piirinmestaruuskoe, vuoden 2018 joukkueenjohtajana toimii Veikko Nissinen ja varalla Matti Karppinen Raj. osanotto Muu määrää koskeva rajoitus - piirinmestaruuskoesääntöjen edellyttämä oikeus osallistua: SAJ:n roduille, PM-säännön perusteella.

17.11.2018 Suonenjoki, Kärkkäälä, järj. Pohjois-Savon ajokoirayhdistys ry, ylit. Pellinen Janne, ilm. 12.10. -12.11. Laukkanen Sami-Severi, p. 040 539 0574, samilaukkanen@ windowslive.com. Osm. 50,00€ FI32 5482 3720 0077 07

==

KEAJ Idälohkon valintakoe Raj. Muu määrää koskeva rajoitus – karsintakokeiden perusteella valitut koirat, suomenajokoirat

24.11.2018 Mikkeli, järj. Suur-Savon Ajokoiramiehet ry, ylit. Tero Tykkälä, osm. 70€ Tilille FI88 8500 0710 3440 92 DABAFIHH, ilm. 19.11.2018 mennessä Jukka Korhonen, puh. 044 3423349, korhonen81@gmail.com, 

==

KEAJ Kettukilpa 2018 Koiramäärää koskeva rajoitus: Karsintakokeiden perusteella valitut koirat, suomenajokoirat

8.-9.12.2018 Toholampi, järj, Keski-Pohjanmaan Ajokoirayhdsitys ry, ylit. Jouni vanhatalo, osm. 110€ tilille FI20 8000 1179 0920 52 DABAFIHH  ilm. 18.11.-2.12.2018 välisenä aikana  Aimo Koskinen, puh. 040 5234163, aimo.koskinen@luukku.com

****

Punttisilimän erkkari 12.8.2018 tuomarina Esko Nummijärvi

SAJ:n erkkariin ilmoittautui yhteensä 90 koiraa, joista 66 suomenajokoiraa, venäjänajokoiria saatiin mukaan 14. Harvinaisista roduista posavinanajokoiria 6 ja amerikkalaisia 4. Nöyrä kiitos jälleen teille koirien omistajat. Kunnia on saada päättää ajokoiraviikonloppu tämmöisellä erkkarilla, jossa jälleen kerran on murrettu ilmoittautumisennätyksiä. Lauantain arpajaisissa palkintona Jokkerit Trading Oy:n lahjoittama Tracker tutka ja Puukkotaitelija Tauno Korhosen työstämä Linnunpönttö. Majoitusvaraukset Seppo Soininen.

Emme peri parkki- tai pääsymaksua, ohjelma maksaa 5€. Paikanpäällä on puffetti, josta on saatavana kahvia, makkaraan ja jotain purtavaa pientä korvausta vastaan.

Lapsi ja koirakilpailuun voi vielä ilmoittautua, otamme 15 ensiksi ehtinyttä mukaan kilpailuun, kaikki palkitaan, osm. 0€. ikäraja alle 15v, Ilmot Tanjalle, tanja.kiriloff (at) gmail.com

Erikoiskilpailut kaikille mukana oleville roduille:
- Paras pää: Esko Nummijärvi
- Parhaat käpälät: Esko Nummijärvi
Paras pää ja Parhaat käpälät kilpailuhin osallistuvat koirat valitaan laatuarvostelun aikana kehässä. Näihin kilpailuihin ei ilmoittauduta.

Tervetuloa runsain määrin nauttimaan kauniista koirista!
Näyttelytoimikunta 2018

KEHÄ 1

klo 9.00 lapsi ja koira kilpailu.
Tuomarina toimii Pohjois-Savon Kennelpiirin nuorisotoiminnankouluttaja Milla Veikkolainen.

Arvostelu alkaa klo 9:30
Esko Nummijärvi 90
suomenajokoira 66
- pennut 2
- urokset 32
- nartut 32
klo 11:15
venäjänajokoira 14
posavinanajokoira 6
amerikankettukoira 4

http://www.showlink.fi/shows/sajtukinayttely2018/

Käytössä on ONLINE -tulostallennus.

****

Muutoksia

  • Seppo Soinisen sähköpostiosoite on muuttunut seppojuhani.soininen (at) gmail.com
  • Matti Karppisen uusi sähköpostiosoite on maheil (at) outlook.com

****

Savo Shown kehien rakennustalkoot alkavat 2.8.2018 klo 9.00
Sawo Show 2018 pidetään jälleen elokuun alussa Sorsasalossa. Yhdistykselle kuuluu entiseen tyyliin kehien mitoitus, rakennus sekä purkaminen. Talkoolaisia tarvitaan torstaista 2.8. sunnuntaihin 5.8. Yhteyshenkilönä talkoissa toimii Seppo Soininen, olkaa häneen suoraan yhteydessä, p. 050 561 0743.

****

Tapahtumakalenteri on ilmestynyt 20.6.2018

****

Kiitämme:

Mahlan Kennel ja Olavi Jääskeläistä. 
Lahjoitetut pokaalit aloittavat kiertämään ensi syksynä yhdistyksen kokeissa.

Puukkotaiteilija Tauno Korhosta!
Näitä hänen unikkituotteitaan on ollut palkintona erilaisissa arpajaisissa. Kiitos Tane talkoluistasi.

****

Tervetuloa!

****

19.6.2018 lataa tallennusohjelma
http://koiratietokanta.fi/koetallennus/index.html

****

25.5.2018
Palkintotuomaritietojen lisääminen Omakoirajärjestelmään koskee Kennelliiton jäseniä
http://www.pohjois-savonkennelpiiri.fi/palkintotuomarit

****

Siivous- ja maalaustalkoot Punttisilimässä
Pidämme kevätsiivoustalkoot ja aloitamme mökkien maalaukset lauantaina 12.5. ja jatkamme sunnuntaina 13.5. Kaikki ovat tervetulleita!! Töitä riittää kaikille. Tied. Seppo p. 0505610743

****

Pilkkikilpailut Punttisilimässä 17.3.2018

Yhdistyksen Pilkkimestari v 2018 Aulis Kervinen 806g. Arvauspussukan arvasi lähiten Lea Rissanen. Kilpailuun osallistui 11 yhdistyksen jäsentä. Kiitos kaikille mukana olleille. Ensi vuonna sitten pilkitään uudelleen!! Mukavaa kevättä kaikille!

MIEHET YLEINEN ˂ 65 v
1. Keijo Koistinen 0,626
2. Jarkko Vartiainen 0,472 (jäsen)
3. Jyri Vartiainen 0,442 (jäsen)
4. Esa Lappi 0,376
5. Kari Lappalainen 0,334 (jäsen)
6. Jani Kauppinen 0,316 (jäsen)
7. Janne Lappi 0,142
8. Erkki Nissinen 0,062 (jäsen)
9. Markku Partanen 0,000
10. Veikko Rissanen 0,000

MIEHET VETERAANIT ˃ 65 v
1. Aulis Kervinen 0,806 (jäsen)
2. Matti Kärkkäinen 0,304 (jäsen)
3. Hannu Partanen 0,242
4. Vesa Lappalainen 0,234 (jäsen)
5. Raino Vehniäinen 0,134
6. Toivo Kaasinen 0,078
7. Tapio Saastamoinen 0,056
8. Eino Laitinen 0,000
9. Jaakko Koistinen 0,000
10. Esko Jauhiainen 0,000
11. Jukka Linnilä 0,000
12. Olavi Jääskeläinen 0,000 (jäsen)

NAISET YLEINEN ˂ 65 v
1. Lea Rissanen 0,594 (jäsen)
2. Maarit Laakkonen 0,016
3. Marketta Laitinen 0,000

NAISET VETERAANIT ˃ 65 v
1. Terttu Kervinen 0,904
2. Riitta Saastamoinen 0,434
3. Kyllikki Vehniäinen 0,396
4. Aili Partanen 0,216
5. Eeva Väätäinen 0,208 (jäsen)
6. Pirkko Arokorpi 0,056
7. Salme Jauhiainen 0,012
8. Anja Kettunen 0,000

Kiitos tukijoille!

****

16.2.2018
Yhdistyksen vuosikokous
pidettiin 15.2.2018 Punttisilimässä, paikalla oli 91 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen äänimäärä oli 190 valtakirjat mukaan luettuna. Puheenjohtajaksi vuodelle 2018 valittiin jatkamaan yksimielisesti Seppo Soininen. Hallituksen erovuoroiset jäsenet jatkavat muutoksella, Lea Tuovinen ja varajäsen Pekka Ruuskanen olivat ilmoittaneet, etteivät jatka hallitustyössä. Lea Tuovisen tilalle valittiin Katja Rytkönen Pielavedeltä ja Pekka Ruuskasen tilalle Tommi Stedt Varpaisjärveltä. Hallitus päivittyy tänne.  SAJ:n hallituksen jäseneksi päätettiin esittää kaudelle 2018-2020 Viljo Pennanen ja hänen varajäsenekseen Risto Kuivalainen. Valinnat tehtiin yksimielisesti. Järjestäytymiskokouksessa Kari Leppänen valittiin varapuheenjohtajaksi, Matti Karppinen rahastonhoitajaksi, Lea Tuovinen jäsensihteeriksi ja Eija Airaksinen yhdistyksen sihteeriksi, ao. valinnat tehtiin yksimielisesti. Hallitus kiittää Lea Tuovista ja Pekka Ruuskasta hallitustyöstä. 

Ansioituneiden koirakkojen ja henkilöiden muistaminen (kuva: Viljo Pennanen)

30.12.2017
Yhdistyksen vuosikokous
pidetään 15.2.2018 klo 19. alkaen Punttisilimässä, kahvit ja jäsenyyksien tarkastaminen alkaa klo 18.00. Tervetuloa sankoin joukoin vaikuttamaan yhdistyksemme asioihin!! Muistakaa ilmoittaa uudet valionne palkitsemista varten, odottelemme myös palkintotuomarikilpailuun osanottajia! T. hallitus

****

Yhdistys järjestää perinteisen bussikuljetuksen SAJ:n vuosikokoukseen Järvenpäähän. Lähtö on pe 23.3., vuosikokouspäivä on 24.3. ja päänäyttely sekä paluupäivä sunnuntaina 25.3. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Risto Kuivalaiselta viim. 10.3.2018. Jäsenille matka on ilmainen, jokainen maksaa itse hotelli- ym kulunsa. Tuon päivämäärän jälkeen bussi täytetään ulkopuolisilla, joten on ehdottoman tärkeää, että teette ilmoittautumisenne viimeistään 10.3.

****

KIITOS kaikille ahkerille talkoolaisille! Lumenpudotustalkoot onnistuivat hyvin ke 3.1. 2018 paikalla oli 17 ahkeraa talkoolaista. T: Pj Seppo Soininen
 

****

Eräilta Iisalmessa 24.1. klo 18.00

Iisalmen kulttuurikeskus, Kirkkopuistonkatu 9 ke 24.1.2018, klo 18.00

Ohjelma:

18:00    Tilaisuuden avaus: Erkki Savolainen, Pohjois-Savon kennelpiiri    
18:10    Metsäkanalintujen elinympäristöjen huomioiminen metsätaloudessa: Janne Miettinen, Suomen riistakeskus
19:00    Kahvitauko
19:30    Metsähallituksen Eräpalvelut ja Erävalvonta esittäytyvät: Markus Rahikainen, Metsähallitus Eräpalvelut
20:10    Ajankohtaista sudenmetsästyksestä ja metsästyslainsäädännön muutoksista: Sauli Härkönen, Suomen riistakeskus    
20:40    SML:n ajankohtaiset asiat ja tilaisuuden päätössanat: Pekka Julkunen, Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri

Aikataulu on viitteellinen. Tilaisuus on maksuton, kahvi omakustanteinen.

Pysäköintiohje: http://www.iisalmi.fi/loader.aspx?id=0e77114f-852d-4f68-bff4-8411352b5f19 
Lisätietoja: riistasuunnittelija Matti Kervinen, 029 431 2234,  matti.kervinen@riista.fi

Eräillan järjestävät:
Pohjois-Savon Kennelpiiri ry
Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon Piiri ry
Suomen riistakeskus Pohjois-Savo

Vanhemmat uutiset

Yhdistyksen tilinumero on 
FI32 5482 3720 0077 07

Y-tunnus 0719818-7

Vuosikokous

Yhteistyössä