Kutsukilpailu Kalakukkoajot

Kalakukkoajot perustettiin vuonna 1990. Tämänvuotinen koe oli järjestyksessään 28. Kerran koe on peruttu kolme kertaa, kerran huonojen kelien vuoksi, toisen kerran Kilvan järjestelyvastuun vuoksi ja kolmannen kerran vuonna 2020 koronan takia.

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry järjesti Kalakukkoajot 23 kertaa kansainvälisenä kokeena. Koska koe halutaan säilyttää yhä kutsukilpailuna mm. perinteiden vuoksi, vuodesta 2018 alkaen koe on päätetty pitää ilman KV-statusta. Kennelliitto on tarkentanut kansainvälisten kokeiden puoltamisohjeitaan ja Kalakukkoajot, yhden rodun kutsukilpailuna, ei tätä kriteeriä täyttänyt. Luulemme, ettei tämä vaikuta kokeen imagoon. ”Kalakukkoajot”  ajetaan edelleenkin Kilvan kanssa samaan aikaan, isäinpäivänä ns. varjokilpana. 

Jaettavat kiertopalkinnot:

Kalakukkoajoihin kutsun saavat perinteisesti seuraavat yhdistykset:

Kainuun Ajokoirayhdistys ry
K
eski-Pohjanmaan Ajokoirakerho ry
Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry
Lapin Ajokoirayhdistys ry
Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistys ry
Pohjois-Pohjanmaan Ajokoirakerho ry
Satakunnan Ajokoiramiehet ry
Suur-Savon Ajokoiramiehet ry
Isäntänä toimii Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys

Kalakukkoajot 2009

Julkaistu 22.08.2012

Kalakukkoajot perustettiin 16 vuotta sitten. Tämänvuotinen koe oli järjestyksessään 14. Kerran koe on peruttu sään vuoksi ja toisen kerran Kilvan järjestelyvastuun vuoksi. Ylituomarina toimi Jarkko Fagerström Porista ja sihteerina Eija Airaksinen.

Tulostaso oli hyvä, vaikka Pohjois-Savossakin jäniskannat ovat harventuneet. Pohjois-Savosta Kalakukkoajoon valitaan koirat Piirinmestaruuskokeen sijoitusten perusteella. Oman maakunnan koira kva Mahlan Lissu oli noussut huippukuntoon. Omistajat Olavi Jääskeläinen ja Markku Venäläinen Karttulasta olivat onnistuneet kunnon ajoittamisessa täydellisesti. Lissu voitti tämänvuotiset Kalakukkoajot. Kovan vastuksen Lissulle tarjosi Puskajussin Eppu, häviten 0,08 pistettä. Ylituomari esittää kansainvälistä CACIT:ia lauantailta Mahlan Lissulle ja sunnuntailta Puskajussin Eppulle. Varacacitteja esitetään kummaltakin päivältä Ajotaiturin Miralle.

Kuvassa Voittajakoirakko Lissu ja Olli sekä ylituomarimme Jarkko Fagerström Porista.

Tulokset:

1. Mahlan Lissu, 175,25 p
2. Puskajussin Eppu, 175,17 p
3. Ajotaiturin Mira, 169,79 p
4. Jälkipelin Roope, 138,05 p
5. Roki, 135,62 p
6. Kim, 133,91 p
7. Rambo, 132,17 p
8. Ruokosuon Ruska, 129,75 p
9. Pikilän Ukko, 122,42 p
10. Aamu, 70,21 p

Aikaisemmat Kalakukkoajot:

Kalakukkoajot 2017 kuvamuistot

2016 kuvia

2014 kuvia

2013; kuvia

2012; kuvia

Kuvamuistoja vuosien varrelta

Kalakukkoajot 2017 kuvamuistot

Kalakukkoajot 2017 kuvamuistot

YHTEISTYÖSSÄ:

  Kuvahaun tulos haulle tracker supra

Kuvanlähde: Meripojan kennel

Punttisilimän osoite on:
Marjomäentie 312, 71840 KUUSLAHTI

Kiertopalkinnot:

HAUKKUPYTTY
Ruskametsän-kennel, om. Markku Ekonoja on lahjoittanut palkinnon, joka kiertää kokeen parhaalla haukkujalla.

MAHLAN-PYTTY
Mahlan-kennel, om. Olavi Jääskeläisen lahjoittama pytty kiertää kokeen nuorimmalla nartulla, jolle lasketaan kummaltakin päivältä loppupisteet.

VOITTAJANPYTTY
Läpinlahden Erämiesten lahjoittama kiertopalkinto kiertää Kalakukkoajojen voittajalla