Kiinteistönhoito


Keskuspaikasta pitää huolta hallituksen nimeämä keskuspaikkatoimikunta, Seppo Soininen lopetti 2023 järjestäytymiskokoukseen pitkän ja ansiokkaan kauden toimikunnan puheenjohtajana. Kiitos hänelle oikein paljon. Saappaisiin astui Jari Eskelinen, joka on harjoitellut jo viimeisen vuoden tehtäviä. Jari on kiinteistöalan ammattilainen, joten varmasti Punttisilimä on jatkossakin hyvissä käsissä. Jari luotsaa keskuspaikkatoimikuntaa jatkossa.  Paavo Hiltunen on Jarin kaverina. 

Toimintakeskuksen vuokrausta ja esittelyjä hoitaa Anita Kajaan. Työt Punttisilimässä tehdään pääosin talkoovoimin. Talkoisiin ovat tervetulleita kaikki jäsenet perheineen ja ystävineen. 

Keskuspaikan vuosi 2016

Julkaistu 01.03.2016

Rauli-myrsky vieraili myös Punttisilimässä

Iso mänty kaatui Ajo-mökin päälle Raulin riehuessa Punttisilimässä. Viikonlopun aikana oli keskuspaikalla myös monia sähkökatkoksia. Onni onnettomuudessa, että Punttisilimässä ei ollut tapahtuman aikaan ulkopuolisia henkilöitä peruuntuneen varauksen johdosta. Myöskin mökki säilyi vaurioitumattomana. Keskuspaikkatoimikunnasta Ari Ruuskanen ja Seppo Soininen kävivät sunnuntaina 28.8. pätkimässä julmetunkokoisen männyn ja ajoivat sen rantaan polttopuupaikalle. Kiitos Ari ja Seppo!

Keskuspaikan kesäsiivoukset ja nurmikonleikkuut:

Kiitos talonmiesryhmille kuluneesta kesästä.
Ensi kesänä sitten taas jatketaan!!

Keskuspaikan ulkoalueiden siistimisestä ja nurmenleikkaamisesta huolehtivat paikkakuntien ajokoiraharrastajat. Olemme nimenneet paikkakunnille vastuuhenkilöt, jotka toimivat ryhmän vetäjinä. Talkoolaiset voivat omatoimisestikin ilmoittautua ryhmänjohtajalle!  Ryhmän tehtävänä on huolehtia keskuspaikan nurmenleikkuusta sekä piha-alueiden siisteydestä, mm. roskien ja tupakantumppien keräämisestä.

Talonmiesryhmät ja vastuuhenkilöt:

  • viikko 22    Kuopio, Risto Kuivalainen
  • viikko 24    Lapinlahti, Jari Heikkinen
  • viikko 26    Maaninka, Pekka Tuppurainen
  • viikko 28    Siilinjärvi, Ari Ruuskanen
  • viikko 30    Kaavi, Kari Leppänen
  • viikko 32    Nilsiä, Esko Lappi
  • viikko 34    Pielavesi, Seppo Styrman
  • viikko 36    Karttula, Sami Laukkanen
  • viikko 38    Siilinjärvi, Tomi Laakkonen
  • viikko 40    Muuruvesi, Viljo Pennanen

Ryhmänjohtajaa pyydetään ilmoittamaan ryhmän tulosta Soinisen Sepolle puh. 050 561 0743 tai Ruuskasen Arille puh. 050 371 8269.

====

Toteutuneet talkoot, KIITOS KIITOS!

Syyssiivoustalkoot 4.10.2016
Punttisilimä on nyt siivottu talvikuntoon puhaltamalla lehdet metsän puolelle, halkomalla pölkyt, kuivat puut siirrettiin liiteriin, nostettiin laituri talviteloille, puhdistettiin vesirännit, puhdistettiin tupakka-/roskien polttopaikka, käännettiin vene, suoritettiin saunan ja pesuhuoneen peruspesu kesän jäljiltä, parkkialueet kunnostettiin lanaamalla sekä lisäsorastamalla, samalla tasoiteltiin vähän muitakin huonoja kohtia pihalla ja tiellä. Kiitos teille kaikille mukana olleille alan ammattilaisille!!

Kevätsiivoustalkoot 7.5.2016
Keskuspaikka on siivottu ja ikkunat pesty. Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille! 

Kattotalkoot 23.4.2016
Kolme majoitusmökkiä saivat upeat uudet katot. Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!

Punttisilimästä on huolehdittu:

Talkookuvia vuosien varrelta


Keskuspaikasta huolehtivat

Puheenjohtaja

  • Eskelinen Jari
  • Hiltunen Paavo
  • Soininen Seppo

Jäsenet:

  • Hartikainen Heikki
  • Heikkinen Jari
  • Hintikka Jaakko
  • Hyvönen Sirpa
  • Juutilainen Kari
  • Laakkonen Tomi
  • Karppinen Matti
  • Katainen Veikko
  • Kuivalainen Risto
  • Ruuskanen Ari
  • Tikkanen Suvi

Talonmiesryhmät ja vastuuhenkilöt 2018:

  • viikko 22, Kuopio
    Risto Kuivalainen
  • viikko 24, Lapinlahti
    Jari Heikkinen
  • viikko 26, Maaninka
    Jari Eskelinen
  • viikko 28, Siilinjärvi
    Ari Ruuskanen
  • viikko 30, Kaavi
    Kari Leppänen
  • viikko 32, Nilsiä
    Paavo Hiltunen
  • viikko 34, Pielavesi
    Asko Korhonen
  • viikko 36, Karttula
    Sami Laukkanen
  • viikko 38, Siilinjärvi
    Tomi Laakkonen
  • viikko 40, Muuruvesi
    Viljo Pennanen

Ryhmänjohtajaa pyydetään ilmoittamaan ryhmän tulosta Soinisen Sepolle puh. 050 561 0743, Jari Eskeliselle puh. 044 718 5004 tai Ruuskasen Arille puh. 050 371 8269.